keskiviikko 21. joulukuuta 2011

It's almost christmas!

Melkoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä nykyää! Välillä on mieli aika maassa ja sitten taas hoitojen välissä kun pahimmat fyysiset oireet helpottaa niin samalla mielikin piristyy. Nyt on taas vähän pirtsakampi vaihe menossa. Oikeastaan kuiva suu on ainut oire joka tällä erää enää kiusaa.

                          fashionn-avenue:

Fashionn-avenue:
FAIL X)

Eilen kävin tapaamassa onkologia. Leukkari arvot olivat jälleen aikasta matalalla.  Nyt ei auta kuin yrittää vältellä isoja ihmismassoja ja yrittää olla nappaamatta mitään pöpösiä itselleen. Olisi nimittäin  tosi kurjaa viettää joulu sairaalassa.  Eli joulun ostosreissut alkaa tämän tytön osalta olla aikalailla tehty!

Toissapäivänä käytin muuten ekaa kertaa pertsaakin julkisesti ilman että minulla oli minkäänlaista hattuviritelmää siinä päällä. Edelleen peruukki tuntuu vieraalta ja oma silmä on alkanut aika hyvin tottumaan tähän kulipäähän. Pikkasen kun kasvaisi hiukset tuuheampana niin voisin kuvitella kulkevani näin ihan julkisestikin.

             

                                                         Puuterihuisku

3 kommenttia:

  1. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua ja luottamusta parempaan huomiseen sinne tunteiden vuoristoradalle! :)

    VastaaPoista
  3. Moi Puuterihuisku!

    Kiitos kauniista blogistasi, on ollut mielenkiintoista lukea sun vaiheitasi. Tulen itse noin kuukauden perässä, ensimmäinen sytostaattihoito oli eilen. Suuta kuivaa täälläkin...

    Kovasti tsemppiä hoitotiellä ja ihanaa ja rauhallista joulua!

    Toivottelee Tipu

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)