Käsi tai paremminkin kainolo on vihoittellut viime päivänä hieman. Olen yrittänyt nyt vähän jumpata ja aina välillä hieman tehdä käsipainoillakin, joten voi olla että se on siitä hieman ärtynyt. Turvotusta käteen ei onneksi vielä ainakaan ole tullut. Iho alkaa sädehoidetulta alueelta olemaan jo aika hyvä. Edelleen sellaista tummaa ihoa kuoriutuu pois ja arpi näyttää siltä että sekin alkaa hiljalleen myöskin hieman vaalenemaan. Hyvä siitä vielä tulee ;)
Alkuviikolla kävin jo hakemassa sen kontaktiproteesinkin. En ole pitänyt sitä vasta kuin yhtenä päivänä kun ihon olisi varmaan hyvä antaa nyt rauhassa parantua. Ihan hyvältä proteesi tuntui ja vaikuttaisi siltä että kestäisi ihan hyvin paikoillaankin. Ainut, että lähes samalla tavalla sekin tursuaa liivin reunasta kuin se entinen proteesikin, joten siinä mielessä siitä ei apua kyllä ollut. Edelleen siis iso osa kesävaatteistani on sellaisia joita en voi käyttää :(
Ajattelin että menisin tässä joku päivä ihan kunnon alusvaatemyymälään ostamaan uusia rintsikoita, entiset push up liivit kun ei oikein tuon proteesin kanssa toimi ;) Jonkun sortin uima-asukin pitäisi löytää. Ollaan kesällä menossa Budapestiin ja siellä olisi tarkoitus käydä jossain kylpylässä. Olisi kiva että olisi sellainen uikkari jossa voisi olla ilman että tarttee koko ajan pelätä että proteesi vilkkaa jostain kohtaa kaula-aukkoa.
Tamofenin ja Zoladexin kanssa olen pärjäillyt ihan hyvin. (Ensimmäisen Zoladexin pistämisestä on nyt 10 päivä ja Tamojen aloituksesta n. 3 vkoa.) Kuumia aaltoja puskee aina välillä, mutta onneksi ne eivät päiväaikaan niin kovin paljoa ole vielä ainakaan vaivanneet.
Mukavaa viikonloppua!
