keskiviikko 22. helmikuuta 2012

220212

Eilen saatiin sitten viikon viiveellä vihdoinkin tiputeltua tuo viides ja samalla toiseksi viimeinen sytostaatti. Toissa päivänä labrassa sain jonkun ihan ihme itkukohtauksen, kun ystävällinen hoitaja kysyi  miten olen jaksanut. Olin varmaan todella vakuuttava, kun ripsarit poskilla yritin vakuutella, että olen jaksanut mielestäni ihmeen hyvin eikä hoidotkaan ole olleet niin rankkoja kuin olin pelännyt.  Vaikka eihän tämä toki ihan lastenleikkiäkään ole ollut...


                     che-amore: Love this.

 Eilen illalla meinasi pukata aika pahaa oloa päälle ja arvoin, uskallanko minkä verran vielä kotona ottaa pahoinvointilääkettä kun lääketiputusyksikössä sain jo suunkautta ja tipassa sitä. En huomannut hoitajalta kysyä ohjetta kun aikaisemmin pahaolo ei ole tullut vielä noin äkkiä.  Otin sitten pari kortisonitabletti ja yhden primperanin ja niillä pahin olo menikin sitten ohitse. Tänään ei onneksi olekkaan ollut ihan yhtä paha olo. Aamulla otin Emendin ohjeen mukaan ja muuta en ole tarvinnutkaan ottaa. Illasta pitäisi sitten pistää vatsanahkan alle se Zarzio, ettei valkosolut pääsisi niin paljoa laskemaan.


Mutta enää yksi tiputus siis jäljellä ja sitten maaliskuulla menen onkologille suunnittelemaan sädehoidon aloitusta. Kyllä mä niin toivon, että saan nekin matkat sitten  kulkea taksilla. Olen nimittäin aika hurja kuski nykyään ! Laskin, että kahden viikon sillä on ollut kolme aika lähellä piti tilannetta, jossa olisin voinut saada autoon uutta peltiä ja kahdessa olisi vika kiistatta ollut minun. Hirvittäis näillä sytoaivoilla lähteä ajelemaan pidempään matkaan ja vielä vieraaseen kaupunkiin. Alkuun minua ahisti ajatus taksilla kulkemisesta ja istumisesta  tunnin matkan ihan ventovieraan kuskin kanssa, jotka muuten lähes poikkeuksetta ovat miehiä. Mutta ihan turhaan ahistelin etukäteen tuotakaan asiaa. Kaikki kuskit ovat yhtä lukunuun ottamatta, (jolla oli kaikki niin vaikeaa) olleet tosi mukavia ja juttu on luistanut. Ja mikä sen helpompaa kuin päästä ovelta ovelle kyydillä eikä tartte parkkipaikkoja metsästellä, jotka muuten ovat ihmeen kortilla sairaalan ympäristössä.

Mutta nyt aletaan keskiviikon kunniaksi lasten kanssa viettämään leffailtaa. Taidetaan tehdä iso kattilallinen poppareita ja äitikin pääseen hieman samalla sohvalle lepäämään ;)


                 Mukavaa keskiviikkoillan jatkoa kaikille!




                                             Puuterihuisku

1 kommentti:

  1. Oi, kävi ihan itseänikin kyynellyttämään kertomasi itkukohtaus.. onhan se iso juttu kun joku kysyy miten voit ja olet kuitenkin tosi väsynyt yms. Sain ihan kiinni <3
    Toivottavasti ne taksimatkat järjestyy - se vielä puuttuisi että... Turvallista eloa ja oloa <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)