maanantai 31. maaliskuuta 2014

Rikki, mutta niin onnellinen

Olipa kiva yllätys; täällä olikin jo käyty kyselemässä leikkauskuulumia. Joten tässäpä nyt niitä. 

 Sairaalaan mennessä sunnuntai-iltana minulta otettiin verikokeita, keuhkokuvat ja sydänfilmi. Mittailtiin jalat tukisukkia ja varten otettiin "ennen" valokuvat.  Lääkäri kävi piirtämässä iholle leikkausmerkintöjä ja varmisteli vielä minkä kokoista rintaa toivon. Esitin toiveen kuppikoon pysymisestä samana.  Lisäksi lääkäri lupaili, että hieman pidemmällä vatsaviivolla saadaan vielä tuolta kyljistäkin lähtemään hieman ylimääräistä makkaraa. Illalla vielä sain peräruiskeen ja nukahtamislääkkeen, joten nukuin yllättävän hyvin yön. 

                               Flowers In Her Hair

Pääsin maanantai aamuna saliin heti aamusta, muistaakseni joskus hieman ennen yhdeksää.
Leikkaus kesti yli 7 tuntia ja tiistai-iltapäivään saakka olin teho-osastolla. Tiistai-iltana nousin sängystä kahden hoitajan avustamana ja seisoin sängyn vieressä ehkä kaksi sekunttia. Silloin tuntui kyllä ihan hirveältä, ja ajattelin ettei tästä nyt kyllä ihan äkkiä toivuta. Hoitajat vakuuttelivat kuitenkin että hyvin menee ja ettei yleensä potilaat ole välttämättä nousseet vielä noin pian jaloillensa. Keskiviikkona sitten pääsin jo omin avuin vessaan.  Torstaina kävin yksin suihkussa, ja kylläpä se tuntuikin hyvältä vaikka aika urakka olikin. Alkuun minulla oli neljä haavadreeniä, epiduraali kipupumppu, kaksi tippaa, arteriakanyyli, sellaiset verta pumppaavat sukat, pissakatetri ja happiviikset. Vatsassa ole haava  onaivan kyljestä kylkeen ja jopa napa on "istutettu" uudelleen.
                            Would you have a preventative double mastectomy?

 Rinta näyttää minusta oikein kauniilta ja kaikki haavat ovat tosi siistejä. Kurkistelen rintaa vähän väliä paidan kauluksesta, kun tuntuu niin uskomattomalta, että nyt niitä tosiaankin on taas kaksi :)  Samalla kuitenkin pelottaa että mitä jos tuleekin joku komplikaatio... Sairaalassa rinnasta seurattiin koko ajan sellaisella rinnan sisään menevällä "karvalla" hapetusta, lämpöä ja vitaliteettia. Arvot pysyivät koko ajan tosi hyvinä. Itseasiassa eräs hoitajan sanoi, ettei hän ole koskaan aikaisemmin nähnyt, että arvot olisivat pysyneet koko ajan noin hyvinä.  
Pääsin kotiin sairaalasta perjantaina, eli päivää odotettua aikaisemmin. Lääkäri kävi vielä torstai-iltana katsomassa haavat ja totesi itsekkin, että ihan priimaa tuli. Eli kait tässä uskaltaa jo pikku hiljaa alkaa iloitsemaan onnistuneesta leikkauksesta :) Ihanaa päästä alusvaate ostoksille sitten kun saa taas alkaa käyttämään normaaleja alusvaatteita <3  Ei kerrota kenellekkään mutta tilasin jo sairaalassa ollessani itselleni Marlies Dekkersit, joista olen haaveillut täälläkin jo aikaisemminkin.

                                blooms on your doorstep

Nyt alkuun on tosiaankin ollut lupa olla pystyssä vain 15 minuutin pätkissä, mutta pikku hiljaa olen lisäillyt aikaa voimien sallimissa rajoissa. Vatsanhaava on aika kiristävä ja nyt alkuun olen ottanut tavoitteeksi sen, että seisoisin ja kävelisin suorassa.  Meinaa väkisen vetää ruotoa hieman koukkuun.  Yöunet ovat olleet vähän heikonlaisia kun hyvää nukkuma-asentoa on ollut vaikea löytää. Nukkua voi nyt alkuun ainoastaan selällään ja leikatun puolen käsi pitää tukea tyynyillä jottei käsi painu liian tiivisti kainaloon ja tuki suonia.  Liikkeillä ollessa pitää käyttää koko ajan tukiliiviä. 

Kotiuduin yhden haavadreenin kanssa, mutta sain käydä poistattamassa sen heti lauantai aamupäivänä kun vuotoa oli tullut alle 40 ml. Perjantaina menen ompeleiden poistoon ja sairaslomaa minulla on toukokuun alkuun saakka. 
Uuden rinnan painoksi tuli 906 g ja se aseteltiin hieman ylemmäksi kuin tuo terve rinta.Kesällä tai alkusyksystä sitten vielä kohotetaan toinen rinta samalle tasolle  ja viimeistellään tuo nyt rakennettu rinta.
.

Mutta päivä kerrallaan täällä otetaan ja toipuminen jatkuu toivottavasti yhtä hyvää vauhtia kuin on alkanutkin.  Aikamoinen  projekti on kyllä ollut, mutta ei kyllä harmita yhtään vaikka siihen lähdinkin mukaan. 

           Mitähän unohdin kertoa?! Kyselkää rohkeasti  :)





8 kommenttia:

  1. Upeeta, mahtavaa! Kävin jo muutamaan kertaan tsekkailemassa, josko olisit jo kirjoitellut, ja nyt tärppäsi!

    Olo on varmasti vielä aika rikkinäinen (tiedän tunteen...), mutta eheytyminen on alkanut! :-)

    Kipujen vähäisyys (lääkitys taitaa olla kohdallaan?) yllätti minut, miten sinä olet kokenut ne, odotitko pahempaa?

    Mistä tiedät uuden rinnan painon? Mulla ei ole hajuakaan, ihan sopiva onneksi, eikä enempään olisi löytynyt alavatsalta matskuakaan. Nyt on vatsa todella kireä, vaikkakaan ei enää hankalan kireä, vaan ihan vaan sopivasti napakka. Kenties vielä jonain kauniina päivänä vatsalihaksetkin saa taas todella pitkästä aikaa näkyviksi. Nythän ei pinnallisia vatsalihaksia ole vielä lupa reenatakaan hetkeen.

    Napa sen sijaan, siitä en menisi sanomaan vielä mitään, onneksi on haavapolille aika heti huomenna. Mulla on näet nyt ihan mustaksi mennyt, ehkä rupia kuitenkin vain.

    Mihin suoneen sulla yhdistettiin vatsakielekkeen suonet? Mammariaan (rintalastan tuntumaan) vai kainaloon päin? Mulla on Mammarissa, siksi ei ole mitään ongelmia tai rajoituksia käden kanssa.

    Jännä muuten, miten monta asiaa HUSissa tehtiin pikkuisen eri tavalla kuin Taysissa. Minä esim. menin sairaalaan vasta leikkausaamuna, meillä on ns. LEIKO-systeemi täällä, suurin osa tulee LEIkkaukseen KOtoa suoraan. Tehon sijaan olin heräämössä, tehovalvonnassa toki. Jne.

    Lopuksi vielä: Aurinkoisia ja paranemisentäyteisiä sairauslomaviikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinnan paino oli merkattu leikkauskertomukseen, josta sain kopion mukaani sairaalasta. Minulla on yhdistelty suonia ja hermoja tuonne kainalonpuolelle. En osaa sanoa mikä on rintalastan tilanne. Minulla parii ekaa päivää leikkauksesta liikkeelle lähteminen teki tosi kipeää vaikka silloin oli vielä vahvat särkylääkeet käytössä. Yllättävän nopeasti tämä toipuminen on kuitenkin lähtenyt käyntiin. Paranemisia Sinullekkin ♡

      Poista
  2. Hyvähyvä! Tsemppiä ja voimia toipumiseen! ♥





    VastaaPoista
  3. Ihanaa että kaikki meni hyvin ja paraneminenkin tuntuu edistyvän huimaa vauhtia! Voimia toipumiseen! <3 <3

    VastaaPoista
  4. Hei taas!

    Sekoilin eilen, ethän sinä olekaan HUS:in alueelta, vaan leikkaus tehtiin Savonlinnassa, eikö vaan?

    Paranemisterkuin Tokakertalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, minut leikkasi Savonlinnassa Helena Puonti. Aivan mahtava lääkäri ☆

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi =)