lauantai 17. syyskuuta 2011

Nesteessä ollaan!

Kävin tänään hakemassa postista Amoenan tilaukseni. Tosi nopsa toimitus siis. Jo tilausta seuraava päivänä paketti oli määränpää postissa. Liivit olivat tosi hyvät ja olen niihin tosi tyytyväinen. Ensi proteesin ja pumpulin välillä ei niin suurta eroa.




                                                                       (kuva)

Kainalodreenin poistosta on kulunut nyt kaksi päivää ja rintaan on alkanut keräytymään nestettä. Nauroinkin miehelle, että hei tissi taitaa sittenkin kasvaa takaisin ;)
Maanantaina olisi ompeleiden ja hakasten poistoon aika, mutta en tiedä uskallanko katsella tuota nesteen pakkaamista siihen saakka vai pitäiskö lähteä päivystykseen punktoimaan sitä pois ?! Olen yrittänyt jumpata kättä varotellen, mutta ei siitä ole tainnut olla tuohon asiaan  apua. Outoa, että näin nesteessä ollaan vaikka kainaloa ei operoitu.
                                                                           



                                                            Puuterihuisku

1 kommentti:

  1. Harmi. Aika yleistä tuo nesteily taitaa olla, onhan leikkauspinta ihon alla suuri. Eikä kannata jäädä itsekseen ihmettelemään ja pelkäämään, jos tuntuisi asiaa oirepolille olevan.
    Fyssarilta saamasi jumppaohjeet lienee tarkoitettu olkanivelen liikkuvuutta säilyttämään, joten kannattaa tehdä.
    Onnea uudelle liiville + täytteelle:) rk

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)