lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lainattuja sanoja

                       Charlotte Olympia


Olen lukemassa tällä hetkellä Marja Aarnipuron kirjaa Rintasyövän jälkeen. Laitan kirjasta tänne pienen lainauksen, jossa Marja on pukenut sanoiksi hyvin miltä rinnanpoisto minustakin  on tuntunut ja miten se on vaikuttanut seksuaalisuuteeni.

" En luovu yöpaidastani pariin kuukauteen. En vaikka Kaitsu näkeekin arpeni ja yksirintaisuuteni joka viikko saunassa. Sängyssä rinnattomuus muuttuu jotenkin seksuaalisemmaksi. "

Minulla yöpaita on pysynyt visusti päällä parin kuukauden sijasta jo kaksi vuotta... 
Ylihuomenna olisi vihdoinkin se kauan odottamani korjausleikkaus. Odotan toisaalta innokkaana leikkausta, mutta samaan aikaisesti mieleni on vallannut iso pelko.  Tuntuu aivan uskomattomalta, että jos kaikki sujuu hyvin niin parin päivän päästä olen taas KokoNainen ja saan heittää proteeseilla vaikka vesilintua. No, ehkä ei sentään sillä en ole eläinten kiusaaja ;) 

                       Beautiful Cherry River West Virginia Gorgeous

Painonpudotus projektista en ole nyt jaksanut kantaa huolta. Olen ollut aivan liian stressaantunut jaksaakseni murehtia vielä moisesta asiasta. Kuntosalilla käyntikin on nyt hieman harventunut, mutta tänään ajattelin vielä siellä piipahtaa kun sitten tulee se pakollinen parin kuukauden tauko. 

                                    My new life, chapter 1  www.kiloklubi.fi

Mutta huomenna tosiaankin  menen sisälle sairaalaan ja maanantaina sitten leikataan. Pitäkää peukkuja ja toivokaa, että kaikki menee hyvin! Pidän nyt varmastikkin pienen bloggaustauon, mutta palailen sitten jossain vaiheessa kertomaan miten leikkaus ja toipuminen ovat lähteneet sujumaan.


4 kommenttia:

  1. Täällä peukut pystyssä! Tsemppiä ja isot halit <3 <3

    VastaaPoista
  2. Onnea matkaan! Muista ottaa iisisti ja hoitaa itseäsi :) Kirjoittele sitten kuulumiset ja kokemukset, kun jaksat.
    Terkuin rs-sisko

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä huomiselle! Hyvin se menee. Minulla tulee nyt vuosi korjausleikkauksesta ja todella, todella tyytyväinen olen:) t. R J:klstä

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää toipumislomaa KokoNainen! :) ♥

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)