keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sädehoidon suunnittelu

Kävin eilen sädehoidon suunnittelussa. Hoitoni vaihtuu  nyt siis eri sairaalaan kuin missä minua on tähän saakka hoidettu. Jotenkin minua jännitti ihan kamalasti tuonne uuteen paikkaa meno, en tiedä miksi. No turhaan jännitin, kaikki sujui mukavasti ja sain aivan ihanaa kohtelua.  Minut vastaanottanut naislääkäri oli kertakaikkisen ihana tyyppi! Toki pidin minua aikaisemmin hoitaneesta onkologistakin, mutta uskon että naislääkärillä on näihin asioihin vielä erilainen suhtautuminen kuin mieslääkäreillä.(Onkologini on siis mies).

                  

 Lääkäri antoi hieman ymmärtää, että kohdallani on mahdollisesti sattunut hoitovirhe. Minultahan otettiin ensimmäiset mammografiakuvat ja ultra jo kesällä 2010 jolloin ensimmäisen kerran löysin kovettuman rinnastani. Olin tuolloin 35-vuotias. Tuolloinhan ei siis neulanäytettä otettu vaan todettiin, että rinnassani on kiinteä laattamainen muodostuma. Ilmeisesti ohje kuuluu kuitenkin, että sen ikäisiltä naisilta pitäisi näyte ottaa aina ja selvittää mistä on kysymys. Lääkäri arvioi että syöpä on ollut minulla melko todennäköisesti jo silloin. Nyt harmittaa aika tavalla etten osannut jo tuolloin vaatia tuota näytteenottoa!!! Muistan vaan kuinka helpottunut olin kun mitään ei löytynyt!  Onnenkyyneleet silmissä soitin miehelleni että kaikki on kunnossa ja vuoden päästä tilanne olikin jo ihan toinen...




Lääkäri oli myös sitä mieltä ettei korjausleikkausta tarvitsisi suotta lykätä kovin kauas. Lupasi laittaa minut leikkausjonoon jo sädehoidon jälkitarkastuksesta. Olen ihan innoissani vaikka samalla uusi leikkaus kyllä jännittääkin aika tavalla! Sain muuten viime viikolla maksusitoumuksen Contact rintaproteesiin. En ole vielä ennättänyt käydä niitä sovittelemassa. Aika kiva, että voi taas pitää normaaleja rintaliivejä. Toki pääsen käyttämään tuota "tarratissiä" vasta kun iho on parantunut sädehoidon jäljiltä.

              

Ja hei, sädehoidot alkavatkin jo maanantaina eikä pääsiäisen jälkeen niin kuin onkologini arvioi! Äitienpäiväviikolla säteet olisi jo sitten ohitse =)

                                                               Aurinkoista keskiviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Voi itku sentään, vai olisi siitä pitänyt silloin otta jo näyte. :-( Miten sitä osaisi oikein vaatia kun ei näistä tiedä???

    Sulla onkin tulossa tänä vuonna erityisen sädehtivä äitienpäivä.. juhlien paikka silloinkin :-)

    VastaaPoista
  2. Heips!
    Sama juttu oli itselläni, kävin marraskuussa 2008 mammografiassa ja silloin todettiin "mastopatiaan sopiva tiivistymä", joka sitten puolitoista vuotta myöhemmin todettiinkin syöväksi... Tekisi mieli mennä ravistelemaan tuolloista röntgenlääkäriä! Mutta koska olin tuolloin 33 vuotias, niin eihän minulla "mitenkään voinut olla rintasyöpää". Hmph.

    Tuosta contact-proteesista sen verran, että älä odota etukäteen liikoja. Minä odotin ja petyin. Jokaisella tietysti pysyy ja sopii omalla tavallaan, mutta en kokenut sitä mitenkään mullistavaksi, vaikka niin luulin. Itse pidän sitä todella harvoin, enkä pysty pitämään tavallisten liivien kera. Mutta toivotaan, että Sinulle sopii ja asettuu rinnalle hyvin!

    Aurinkoisia ajatuksia,
    Päivi

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)