tiistai 24. tammikuuta 2012

Tutkitusti tehokas ja pestävä

Juoksin eilen asioilla kaupungilla ja kävin mm. apteekissa. Yksi asiani oli Sea Band pahoinvointirannekkeiden osto. Eräs vertaissiskoni oli niitä minulle suositellut ja kun vielä työkaverinikin vinkkasi minulle asiasta niin ajattelin kokeilla olisiko niistä apua. Kaikki keinot on sallittuja.


Ensimmäisessä apteekissa jonne menin ei rannekkeita löytynyt, mutta toisessa sitten jo tärppäsi. 
Aika hauska keskustelu meille tulikin sitten apteekin tätin kanssa. Minä kyselin, että mahtaakohan rannekkeista olla apua. Täti katsoi minua ja sanoi, että kyllä hän on kuullut että näistä on apua raskauspahoinvointiin. Minä siinä piipitin, et mites sytostaatit...


Positiivista tietty et en näyttänyt hänen silmäänsä pahoinvoivalta syöpäpotilaalta, mutta en tiedä onko kiva näyttää raskaana olevaltakaan, vaikka raskaana olevat naiseet kauniita ovatkin. Mies kyllä lohdutti että raskauspahoinvointi on pahimmillaan juuri alku aikoina ennen sitä vatsaa. Kerrankin mies osasi valita oikeat sanat     

Yritin ottaa teille kuvan noista rannekkeista "paikoillaan". Ei muuten ihan helppoa. Yrittäkäähän itse ottaa omista ranteista kuva ;)


Tänään oli ensimmäinen Syklofosfamidi, Epirubicin, Fluorourasil hoito eli Cef. Tiputus kesti aika paljon kauemmin kuin Taxotere. Vieruskaveri laski että minuun tiputettiin 2,1 litraa nesteitä. Itse en moiseen ajatustoimintaan kyennyt ;) 

Kädestä on mustelmat jo melkein parantuneet. Kämmenselässä on vielä tosin tummentumaa jonkun verran. Käden sisäsyrjälle on tullut aika karunnäköistä suoniärsytystä. Hoitaja sanoi ettei hän ole vastaavanlaista nähnyt ennen Taxosta tulleen. Arveli että siihen saattaa jäädä elinikäiset jäljet. Yritin ottaa siitäkin teille kuvaa, jospa saisitte siitä jotain selvää.


Mä lähden tästä kuulostelemaan oloja. Väsyttää ainakin ihan tavattomasti. Pitäkään peukkuja että noista rannekkeista on apua! No, on mulla sitten ihan oikeat pahoinvointilääkkeetkin käytettävissä  ;)

Jos haluatte lukea lisää tuosta Sea-Band rannekkeesta, voitte lukea siitä esim.täältä.

   

Puuterihuisku





8 kommenttia:

  1. Voimia ja jaksamista!
    Toivotaan, että rannekkeet auttavat ja että huomenna ei olisi pahoinvointia tai väsymystä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Hanna kun jaksat aina käydä täällä tsemppaamassa ♥

      Poista
    2. Jostain syystä vaihtui tuo fontti kesken testin toisenlaiseksi...

      Poista
    3. :) Pakkaspäivää sinne! Takkaan tuli ja villasukat jalkaan, hrrrr kun on kylmä!

      Poista
    4. Kiva Hanna, että löysit toiseenkin blogiini :) Onko Sinulla omaa blogia?

      Poista
  2. Heips, on mulla blogi, mutta se on ns. suljettu blogi. Voisin laittaa kyllä sulle kutsun blogiin, niin pääset tutustumaan, että kuka täällä oikein käy kommentoimassa. :) Jos laitan kutsun tuohon email-osoitteeseen, joka löytyy tuosta reunasta?

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kivalta! Arvelinkin, että Sinä hääräilet omankin blogin parissa kun olen nähnyt tuon saman profiilikuvan aiemminkin :) Jään odottamaan mielenkiinnolla postiasi =)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)