Torstaina sitten mies ajeli hiukseni sellaiseksi muutaman millin sängeksi. Lopputulos ei läheskään niin paha kuin pelkäsin. Melkein tykkään tästä uudesta rohkeasta lookistani ;) Hiusten tippuminen oli niin masentavaa, että jotenkin mielikin ihan piristyi kuin ei ole sitä jatkuvaa karvanlähtöä. Kasvot toki tulevat nyt paljon paremmin esille ja aika joka aamulla säästyy hiustenlaitossa kuluu nyt silmämeikin tekoon.
Eilen kävin sitten "tukkaostoksilla". Maksusitoumus ei ihan riittänyt kattamaan valikoimani peruukin hintaa, mutta maksoin pienen osuuden itse. Sain lähes sellaisen peruukin kuin olin ajatellutkin ja hiukset ovat luonnollisen näköiset ja oloiset, mutta silti pertsa päässä on ihan feikki olo. Kävin siskon luona eilen illalla näyttämässä peruukkia ja olo oli kuin naamiaisiin olisi menossa. Vaatii siis jonkun verran totuttelua tuo peruukin käyttö. Harjoittelen ehkä ensin pitämään sitä hatun kanssa, jospa vaikka sitten uskaltautuisin sitä ihan pelkältäänkin käyttämään.
Tiistaina sitten seuraavaan Taxo tiputukseen. Toivottavasti tällä kertaa ei tule sairaalareissua!
♥
Puuterihuisku
Olet kyllä upea, urhea ja rohkea nainen!
VastaaPoistaItse en pystyisi samaan samassa tilanteessa.
Ihanaa viikonloppua!
Rohkeutta huomiseen!
VastaaPoistaTsemppiä hoitoon ja muutenkin. Pertsa näytti ihan mukavalta, ei teienkään päässä ole niin mukava kun kuvassa näyttää. Toivotaan tällä kertaa parempaa onnea, ettei tule infektiota.
VastaaPoista