Hymyilevä arpi

Muistan kuinka sairaalaan menoa edeltävänä iltana saunassa ajattelin, että nämä ovat nyt ne jäähyväislöylyt toiselle rinnalleni ja samalla yhteisille saunahetkille miehen ja lasten kanssa. Ajattelin, etten ilkeä näyttäytyä edes perheelleni yläkroppa paljaana.  Onneksi kotiin päästyäni tajusin olleeni niin väärässä. Saunaan toki pääsin vasta hakasten poiston jälkeen, mutta jo kotiintulo iltana näytin vinosti hymyilevän arven miehelleni. 
Toki peilissä näkyvä kuva vieläkin hieman inhottaa itseäni ja olen onnellinen, että on syksy ja talvi tulossa ja puuttuva rinta on helppo kätkeä vaatekerroksen alle. Ihmeen vähän rintapuolisuus on kuitenkin vaikuttanut vaatevalintoihini ja tänä väliaikainenkin proteesi on toiminut lähes kaikkien paitojen kanssa.
Kunnon proteesia en ole vielä edes käynyt sovittelemassa. Turvotusta on vielä jonkin verran ja toisinaan ihokin on vielä kosketusarka niiltä kohdin, joissa nyt yleensä tuntoa on.
Välillä on parempia päiviä ja haavan olemassa oloa ei välillä edes muista kuin jossain kurkotteluissa ja sen sellaisten yhteydessä. Toisinaan kipua on ennemmän ja tuntuu ettei kipu koskaan helpottakkaan.



Tykkään pukeutua kauniista ja laittautua kun lähden ihmisten ilmoille. Tämä on toisinaan herättänyt ihmisissä kummastusta.  Kummastelevat kun en yhtään näytä sairaalta. Itse ajattelen, että laittautuminen on minulle mielenvirkeyttä ja miksi en laittautuisi kun kerran siihen on voimia.  Ehkä tilanne sitten kun hoidot alkavat on ihan toinen. Tukkakin ehkä lähtee ja ihmiset näkevät jo kilometrin päähän, että täältä tulee syöpäpotilas!



                                                             (kuvat)

Perjantaina menen kuulemaan patologin lausunnon ja ymmärtääkseni kuulen myös mitä hoitoja on tulossa.  Vielä ei oikeastaan jännitä, mutta eiköhän se pupu pöksyyn tule kun päästää muutama päivä eteenpäin.

                    

♥

                                                      Puuterihuisku