maanantai 17. lokakuuta 2011

171011

Heipparallaa taas! Tänne ei ihmeitä kuulu.  Käsi ja kainalo ovat edelleen ihmeen kivuttomat. Leikkauksesta on nyt viisi päivää ja särkylääkettäkään ei tarvitse kuin silloin tällöin ottaa.  Tokihan turvotusta ja tunnottomuutta on ja esim. pukiessa huomaan että jotain on tehty, mutta huomattavasti paremmin jakselen kuin mitä olisin uskonutkaan. Vaatehuoneen siivoustakin meinasin aloitella, mutta hiljalleen pitänee siinäkin hommassa edetä. Joitain vaatteita sentäs sain lisättyä huuto.nettiin.  Haluaisin eroon kaikista ylimääräisistä vaatteeista, joita en oikeasti edes käytä! Välillä käy mielessä ajatus, että onpahan sitten miehelläkin vähemmän hävitettävää rompetta kun minusta aika jättää. 


Oikeasti mietin kuolemaa ja sitä ettei hoidot minun tautiini tepsisikään aika vähän. Yritän pitää mielen toiveekkaana. Välillä tietysti epätoivo iskee ja mieli on alakuloinen, mutta ihmeen äkkiä olen aina siitä noussut.


Ilmoittauduin syöpäyhdistyksen vastasairastuneiden naisten ryhmään. Ryhmä alkaisi ensi viikolla. En oikein tiedä mitä ryhmältä odotan. Ehkä että tapaisin jonkun samassa tilanteessa olevan lähellä omaa ikääni olevan naisen. Kun soitin tuonne syöpäyhdistykseen tuntui oudolta sanoa ääneen, että minä haluaisin ilmoittautua ryhmään . Sairaus tuli taas jotenkin todemman tuntuiseksi kun sen kertoi vieraalle ihmiselle.  Itkuhan siinä tuli niin kuin kaupassakin kun kävin kysymässä proteesiliivejä. Jotenkin en vaan osaa myöntää, että MINÄ OLEN SYÖPÄSAIRAS!

                                                                                  Puuterihuisku


              

3 kommenttia:

  1. Juuri identiteetin muuttuminen "perusterveestä" "arvoisa rintasyöpäpotilaaksi" oli yksi niistä monista asioista, joita kävin psykiatrille purkamassa diagnoosishokin alkuvaiheessa. Syöpäpotilas-viitan ottaminen harteille oli todella, TODELLA vaikeaa. Muistan kun sairaalasta tuli ohut kirjekuori, niin olin hyvilläni, että sehän on vain (!) lasku, mutta paksun kuoren siältö alkoi aina sanoilla "Arvoisa rintasyöpäpotilas".
    Mukava lukea, että leikkaus sujui hyvin ja että voit hyvin. Yllättävää on sekin miten ennen omaa diagnoosia ei voinut kuvitellakaan selviytyvänsä syövästä, mutta syövän tultua ei sitten olekaan tarvetta tai kykyä pelätä kuolemaa koko ajan. Käyhän se mielessä ja itketyttääkin välillä, mutta alussa energia menee ihan hoitoihin ja kaiken uuden omaksumiseen.
    Ryhmä kuulostaa hyvältä, jo ilmoittautuminen oli eräänlainen kynnyksen ylitys - hyvä sinä! Älä odota mitään, mene vain. Ehkä sieltä löytyy joku samassa tilanteessa oleva, jonka kanssa voi verrata kokemuksia ja tuntemuksia. Tsemppiä!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  2. ♥ ♥ ♥
    tukiryhmä on hyvä asia!
    -S (eli minä :))

    VastaaPoista
  3. rk: Kiitos kauniista sanoistasi! Ja ollaanhan me paljon muutakin kuin syöpäpotilaita ja elämään mahtuu niin paljon muutakin, vaikka sairaus varmasti jatkuvasti jonkunlaista roolia elämässä näytteleekin.
    Anonyymi S: Ihanaa, kun jätit käynnistäsi puumerkin ♥

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi =)